Guns N’ Rosesin Euroopankiertue starttasi komeasti

Guns N’ Roses on yksi maailman tunnetuimmista yhtyeistä, jotka ovat tuoneet rockin suurten yleisöjen suosioon. Yhtye leikittelee eri rockin tyylilajeilla ja on onnistunut yhdistämään niistä aivan oman kuuloisen soundin, tietenkin solisti Axl Rosen mielenpainuvan lauluäänen oheen. Monet yhtyeen hitit ovat soineet jo vuosikymmenten ajan ja yhdistävät kuuntelijakuntaan ihmisiä eri sukupolvilta.

Guns N’ Rosesin odotettu paluu

Mikään ei ole hetkeen saanut samanlaista kuhinaa aikaiseksi kuin Guns N’ Rosesin tiedote paluukiertueesta, jota pidettiin epätodennäköisenä vuosia jatkuneiden kiistojen ja yhtyeen alkuperäisten jäsenten tuohtuneiden välien ansiosta.

Vanhat kaunat eivät kuuntelijoiden onneksi estäneet yhtyeen paluukiertuetta, jossa nähtiin Rosen, Slashin ja McKaganin lisäksi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1990 myös alkuperäisrumpali Steven Adler. 2016 vuoden kesällä alkanut kiertue kantaa osuvasti nimeä Not in this lifetime, ja valtavan suosion vuoksi sitä jatketaan vuonna 2017. Not in this life time kiertueen keikoilla esiintyy alkuperäisen Guns N’ Roses yhtyeen lisäksi kiinnostavia esiintyjiä, jotka listataan yhtyeen virallisilla nettisivuilla.

Kolmekymmentä yhdysvaltalaista ja eurooppalaista areenaa kattava kiertue tekee pysähdyksen myös Suomessa ja yhtye esiintyy Hämeenlinnassa 1. heinäkuuta 2017. Odotettavasti liput Suomen keikalle myytiin loppuun hetkissä.

Guns N’ Roses villitys

Guns N’ Roses on käännyttänyt monia ihmisiä kuuntelemaan kovaa rockia, vaikkei siihen muuten olisikaan mieltymystä. Hittikappaleet ovat levinnet niin laajalle, että niiltä on vaikea välttyä. Guns N’ Rosesin musiikkia kuullaan myös elokuvissa ja joissakin tv-sarjoissa, jotka tuovat yhtyeen pariin uutta nuorta fanikuntaa.

Tutut riffit pyörivät myös soittoääninä ja pelimaailmassa. Suomicasino esittelee yhtyeen nimeä kantavan kolikko pelin, jossa on panostettu ennen kaikkea tunnelmaan ja äänimaailmaan hyviä voittoja unohtamatta. Peli tarjoaa loistavan pelielämyksen tuttujen musiikkien tahdittamana.

Yhtyeen valtava suosio on mahdollistanut tuotteistamisen vailla vertaa. Guns N’ Roses jäseneineen ovat muodostuneet jonkinlaisiksi rocksymboleiksi. Fanitavaraa on myyty läpivuosi kymmenten, eikä yhtyeen nimellä varustettu t-paita tunnu menevän koskaan muodista. Not in this lifetime -kiertue on antanut vanhalle buumille vauhtia, eikä yhtyeen suosiolle näytä tulevan loppua.